Dysautonomialla tarkoitetaan autonomisen, eli tahdosta riippumattoman hermoston häiriötä. Dysautonomia-sateenvarjon luokitellaan sekä rakenteellisiä (strukturaalisia) että toiminnallisia (funktionaalisia) sairauksia. Esimerkkinä raknteellisesta sairaudesta on Parkinsonin tauti. Esimerkkeinä toiminnallisista dysautonomia-sateenvarjon alle kuuluvista sairauksista ovat migreeni, ortostaattinen hypotensio, ärtyneen suolen oireyhtymä, fibromyalgia, CRPS (monimuotoinen paikallinen kipuoireyhtymä), vasovagaalinen kollapsitaipumus, Raunaydin oireyhtymä (siniset ja kylmät kädet) sekä krooninen väsymysoireyhtymä (CFS; systeeminen rasitusintoleranssi).

Sana "toiminnallinen" ymmärretään lääketieteessä usein väärin. Ajatellaan, että se tarkoittaisi sitä, että kyseessä on "vain" psyykkinen sairaus tai oire. Ihmisen toiminnallista vikaa/ vikaa/ sairautta voidaan verrata tietokoneen toimintahäiriöön. Rakenteellinen tietokonehäiriö syntyy esimerkiksi tietokoneen pudotessa lattialle ja näytön rikkoontuessa. Näyttöä ei saada toimimaan ilman sen vaihtamista/ korjaamista. Toiminnallinen vika (vrt. ihmisen toiminnallinen sairaus) syntyy, jos tietokoneessa on bugi tai käyttäjä saa internetistä tietokoneviruksen tai madon tai troijalaisen. Viruksen tai madon johdosta tietokoneen toiminta häiriintyy tai tietokoneen tiedot ja ohjelmistot voivat tuhoutua, vaikka itse tietokone on täysin ehjä. Kyseessä on siis toiminnallinen ohjelmavika (software-vika). Kukaan ei kait väitä tällaisessa tapauksessa, että tietokoneen käyttäjä vain kuvittelee, että hänen tietokoneensa ei toimi kunnolla. Toiminnallinen tietokonevika voidaan korjata tuhoamalla tietokonevirus ja/tai asentamalla uudelleen käyttöjärjestelmä. Mitään rakenteellisia korjauksia ei tarvitse tehdä. Hankalan tieokoneviruksen kyseessä ollessa on usein parasta pyytää apua joltakin asiantuntijalta sen sijaan, että koettaa hävittää virusta yrityksen ja erehdyksen kautta. Ihmisellä toiminnalliset sairaudet voivat alkaa jonkun voimmakkaan immunologisen triggerin (esim virusinfektio), tapaturman, muun traumaattisen tilanteen ja joskus myös vaikkapa synnytyksen jälkeen. Laadukas virustorjuntaohjelma voi suojella tietokonetta haitallisilta viruksilta. Ihmisellä hyvä vastustuskyky mm erilaisia viruassairauksia vastaan suojaa pahimmilta virusinfektiolta ja muilta imunologisilta hyökkäyksiltä.  

Geneettiset tekijät vaikuttavat alttiuteen sairastua moniin sairauksiin. Toiminnalllisten sairauksien altistavia tekijöitä ei tunneta vielä hyvin. Hypermobiliteettispektrin häiriön (HSD; hypermobilitey spectrum disorder; aiemin on käytetty mm. termiä hEDS - hypermobiliteetti- Ehlers Danlosin oireyhtymä) tiedetään altistavan autonomisen hermoston toimintahäiriöille. Tavallinen hypermobiliteetti tarkoittaa nivleten yliliikkuvuutta. Kyseessä on ominaisuus eikä varsinainen sairaus. Hypermobiliteetista voi olla paljon hyötyä, mutta joskus siihen voi liittyä mysö dysautonomina oireita. Narkolepsia luokitellaan keskushermostoperäisiin hypersomniohin (ks sitä käsittelevä luku). Narkolepsiaankin liitty usein dysautonomia-oireita. Lähes kaikilla narkolepsiapotilailla on niin sanottu riskialleeli HLA DQB1*06:02. Noin joka kolmannella tai neljännellä suomalaisella on kyseinen kudostyyppi. Tämä kudostyyppi on harvinainen mm CFS-potilailla. Parhaillaan on tekeillä laajoja geneettisiä tutkimuksia mahdollisten geneettisten altistavien tekijäiden löytämiseksi.  

Yhteistä kaikille edellä mainituille toiminnallisille sairauksille tai oireyhtymille on tahdosta riippumattoman hermoston toiminnan poikkeavuus. Autonomisen hermoston toimintaa voidaan arvioida usein eri menetelmin. Yleisimmin käytössä ovat verenkiertoa ja verenpainetta säätelevien järjestelmien tutkiminen. Tärkeintä on tutkia potilas kokonaisvaltaisesti. Tutkimukseen kuuluvat sekä itse oireiden syiden selvittäminen ja myös etiologiset selvitykset. Mistä dysautonomia on saanut alkunsa. Epäilteässä esimerkiksi jotakin virustulehdusta ja/tai autoimmuunisairautta tehdään vasta-ainemäärityksiä. Muut dysautonomisia oireita ja/tai väsymystä aiheuttavat sairaudet (mm. diabetes, kilpirauhasen sairaudet, reumasairaudet, pahanlaatuiset sairaudet, narkolepsia, idiopaattinen hypersomnia, ADD/ADHD ym.) on luonnollisesti suljettava pois. 

Ortostaattinen intoleranssi, voi ilmetä ortostaattisena hypotensiona, eli pystyasennossa esiintyvänä verenpaineen laskuna. Tällöin ylösnousun yhteydessä kehon tavalliset verenpaineen säätelymekanismit eivät toimi kunnolla ja ylösnousun seurauksena on verenpaineen lasku. Pahimmassa tapauksessa ylösnousu päättyy pyörtymiseen. Toisaalta joskus tälläistä havaitaan myös normaalina löydöksenä esimerkiksi aamuisin, äkisti sängystä ylösnoustaessa. Joskus havaitaan myös niin kutsuttua POTS:ia, eli pystyasennossa havaittavaa poikkeavan voimakasta tiheälyöntisyyttä. Niin POTS:iin kuin ortostaattiseen hypotensioon saattaa liittyä huomattavia arkielämässä näkyviä ongelmia.

Ortostaattisen intoleranssin hoidossa riittävä juominen, nestetasapainosta ja oikea ravitsemuksesta huolehtiminen ovat avainasemassa. Myös elintavat ja riittävä liikunta ovat tärkeitä osia hoidossa ja kuntoutuksessa. Mikäli oireet ovat voimakkaat, on liikunnan suhteen oltava alkuun erittäin varovainen. Aiemmin mm. CFS:n hoidossa on suositeltu yleisesti ns. GET-terapiaa (Graded Exercise Therapy). Se soveltuu alkuperäisessä kuvatussa muodossaan kuitenkin vain pienelle osalle potilaista. Yksilöllisesti sovelletuista ohjelmista on sen sijaan saatu suotuisia tuloksia. Perinteisistä analyyttisista psykoterapioista ei ole todettu olevan hyötyä dysautonomian hoidossa. Kun potilaan yleiskunto sen sallii, voi kyseeseen tulla mm ns. HOT-terapia ja muut uusimmat CBT-menetelmät. Tärkeätä on pitää mielessä, että kyseessä on elimellinen toiminnallinen sairaus (vrt edellä software vika). Hoidon tarkoituksena on korjata aivojen ohjelmointivirhe (jonka on voinut aiheuttaa esimerkiksi virusinfektio). Pystyasennossa oleminen on eduksi, mutta joskus sekin täytyy aloittaa varovasti kohottamalla aluksi vain sängyn pääpuolta selvästi jalkapuolta ylemmäksi. Täysin vaakatasossa olemista tulisi mahdollisuuksien mukaan välttää, sillä vaakatasossa oleminen mm huonontaa selvästi elimistön nestetasapainoa johtaen suolan puutteeseen. Suolan puute taas pahentaa väsymysoireita ja aiheuttaa huimausta ja heikkoutta pystyasennossa. Kyseessä on siis noidankehä. Suolan puute voidaan todeta parhaiten mittaamalla vuorokausivirtsan natriumin eritystä (dU-Na). Dysautonomiapotilaan tavoitetasona on dU-Na noin 170 mmol/ 24 tuntia. Terveillä ihmisillä tavoitetason alaraja on noin 110-120 mmol/24 t. Jos liikkumattomuus johtaa myös pitkäkestoiseen eristäytymiseen ystäväpiiristä voi terveys huonontua edelleen. Joskus muu potilaan käytössä oleva lääkitys saattaa pahentaa tilannetta.

Taustalta tulee tietenkin aina poissulkea muut vastaavia oireita aiheuttavat sairaudet. Yhtenä tärkeänä erotusdiagnostisena sairautena on idiopaattinen hypersomnia (IHS). Idiopaattisen hypersomnian oireet ovat hyvin samankaltaisia mm CFS:n kanssa (voimakas aamuväsymys, pitkätkään päiväunet eivät kunnolla piristä, vuorokautinen nukkumisaika on usein pitkäli yli 10 tuntia). Idiopaattiseen hypersomniaan on olemassa lääkkeitä ja mm Helsingin uniklinikassa on parhaillaan tutkimuksen alla aivan uuden tyyppinen lääke IHS:n hoitoon. Ennen CFS-diagnoosin tekemistä on siis tärkeätä sulkea pois myös IHS samoin kuin tietysti myös narkolepsia. Uniapnean oireet poikkeavat CFS:n ja dysautonomiapotilaiden oireista, eikä sitä tarvitse yleensä epäillä. Toisaalta ei ole mahdotonta, etteikö myös uniapneapotilaalla voisi olla samanaikaisesti dysautonomisia oireita. 

Haastavissa tapauksissa voidaan käyttää lääkehoitoa autonomisen hermoston häiriöiden oireiden lievittämiseksi. Lääkkeinä saattavat tulla kyseeseen esimerkiksi hyvin pienet annokset beetasalpaajia, muut pulssia hidastavat lääkkeet ja mahdollisesti verenpainetta nostavat lääkkeet. Valikoiduissa tapauksissa voivat kyseeseen tulla myös erilaiset piristävät lääkehoidot tai eräät vielä tutkimusten kohteena olevat lääkehoidot. Mahdollisimman täsmällisesti valitut antibiootit, viruslääkeet ja tulehduslääkkeet voivat tulla kyseeseen, mikäli on todettu selviä löydöksiä käynnissä olevasta infektiosta ja/tai tulehdusprosessista. Lähtökohtaisesti tulee kuitenkin mm antibiootteja välttää, koska ne sotkevat usein jo muutoinkin huonossa kunnossa olevan suoliston mikrobiomin. Yleensäkin ottaen turhia antibioottihoitoja on vältettävä jo yksinomaan sen takia, ettei kehitetä lisää antibiooteille vastustuskykyisä mikrobeja. Hoidossa huomioidaan aina kokonaisuus ja usein taustalla onkin useita eri aiheuttajia. 

POTS eli posturaalinen ortostaattinen takykardia diagnosoidaan kallistuskokeella tai aktiivisella seisontakokeella. Lisäksi diagnostiikan apuna käytetään usein jatkuvia syke sykkeeltä verenpaine- ja EKG-mittauksia, jossa voidaan nähdä jatkuvasti koholla olevan sympaattisen hermoston tonus. Muut unihäiriöt suljetaan niitä epäiltäessä pois aktigrafialla ja laajalla unipolygrafialla. Hoidossa on huolehdittava runsaasta veden juomisesta ja riittävästä suolan saamisesta. Kompressoivat sukat voivat vähentää veren pakkautumista laskimoihin. Tarvittaessa käytetään erilaisia lääkehoitoja. Immuniteetin vahvistaminen ja suolen toiminnasta huolehtiminen ovat tärkeitä osia kokonaisvaltaisessa hoidossa.